domingo, 13 de febrero de 2011

Vaikka kasvisruoista ja vähän muustakin

No niin, kolme viikkoa ollaan täällä oltu, ja tänään oltiin ekaa kertaa rannalla, silleen ihan vaan löhöämässä ja aurinkoa ottamassa. Vähän käytiin uimassakin, isoja kaloja uiskentelee jaloissa ihan rannassa. Onhan tuolla rannalla käyty kävelyllä ja silloin tervetuloviikolla surffaamassakin, mutta tosiaan ekaa kertaa ihan aurinkoa ottamassa. Jaani on ostanut märkäpuvun ja on joitain kertoja käynyt uimassa. Aloitin lukemaan mielenkiintoista kirjaa, jonka sain joulupukilta; Hyvän tahdon saaret. Kirjailija Yrjö Kokko kiersi joskus 50-luvun alussa puoli vuotta Kanarian saaria ja kirjoitti matkastaan kirjan. Vaikuttaa ehdottomasti lukemisen arvoiselta, ja otin kirjan tänne mukaan, kun ajattelin että missäs sitä parempi olisi lukea :) .

Koulua on eka viikko takana, ja voi sanoa, ettei kyllä ainakaan liian helppoa ole espanjan kielellä opiskelu. Onneksi itsellä kokemusta kanarialaisten kuuntelusta, koska he puhuu aika nopeasti ja ehkä monien mielestä epäselvästikin, joten on apua siitä, että on kuunnellut aiemminkin, pysyy suht hyvin kärryillä luennoillakin. Tosin kansantaloustieteen kurssi Economía Española on hieman vaikean oloinen, kun sanasto on mitä on. Ei sillä, kaikkien kurssien sanasto on sellaista ettei ole tullut käytettyä, joten se tietysti vähän haittaa, mutta sanakirja kulkee mukana ja onhan tuollaisessa sanastossa paljon yhtäläisyyksiä englannin kanssa. Tervetuloviikolla oli muuten myös espanjan tasokoe, jonka perusteella meidät jaettiin kahteen eri ryhmään Espanjaa ulkomaalaisille kursseja varten (B1 ja B2), ja enpä kyllä aiemmin ole sellaisessa kokeessa ollutkaan! Testi oli siis monivalinta, mutta tehtäväpaperin sijaan kysymykset tuli powerpointilta.. 100 kysymystä, joista kukin viipyi ruudulla puolen minuuttia ja vaihtui seuraavaan. Siinä ei sitten paljon tarvinnut jälkikäteen miettiä että vaihtaako vastausta kun ei päässyt vanhoja kysymyksiä enää tarkistamaan. Toivottavasti nyt ei muut tentit tule olemaan tuollaisia, olihan se vähän hölmöä kun ei saanut rauhassa miettiä.

Eilen käytiin Agaetessa mummolassa, ja tuli taas näitä hauskoja tilanteita mihin kasvissyöjä nyt saattaa joutua. Ruoaksi oli kaikennäköistä, mutta sitten oli arroz con verduras, eli riisiä ja vihanneksia = jonkinlainen risotto, mitä mulle sitten tarjottiin. Aloin sitä sitten lautaselle lappamaan ja katsoin että mutta mitäs tuo on ja kysyin tädiltä, että mitähän.. ”niin, se on kinkkua” ”aijaa, no sittenhän en varmaan syö tätä niin kutsuttua kasvisrisottoa” ”ei, mutta sehän on vain ihan ohuita suikaleita, ja siinähän on paljon kaalia ja papuja yms”.. taas tuli esille tämä eri käsitys kasvisruuasta, joka toisille on vain ruoka, mikä on pääosin kasviksia.. Mummoni taas ei meinannut yhtään käsittää että en voinut vain kaivaa niitä kinkkuja pois ja syödä muita, sitä paitsi ”miksi jumala sitten olisi laittanut eläimet maailmaan, muuten kuin siksi, että meidän ei tarvitsisi kuolla nälkään”. No siihen en sitten enää viitsinyt kommentoida mitään :D

Kasvisruoasta tulikin mieleeni, että yllättäen El Corte Inglésiltä (Espanjan Stockmann) löytyi hyllyllinen kaikennäköisiä soija-, tofu- ja seitantuotteita, eli kasvisvaihtoehtoja makkaroille, pihveille yms. Se oli todella positiivinen yllätys, en uskonut täkäläisten edes tietävän moisista tuotteista. Samoin sieltä löytyy saksalaista ruisleipää, vähän realin tyyppistä, mutta ei aivan niin rukiista. Vähän vaihtelua muuten niin valkoiselle leipätarjonnalle. Varsinaista kasvisruokaa ei ravintoloista ihan hirveästi löydy, mutta tapaksista aina löytyy vaihtoehtoja, mun oma lemppari on tietysti jo vuosien takaa Papas arrugadas con mojo, eli paikallinen tapas ryppyperunat tulisen mojo-kastikkeen kanssa, nam. Muitakin herkkuja tapaksista löytyy, mutta ei välttämättä kauhean proteiinipitoisia juttuja. Tietysti on myös mun lempparit, churrot, joiden ravintoarvo toki lähentelee varmaan nollaa. Siksi onkin hyvä että löytyi noi tofu ja muut tuotteet, ja tietysti linsseistä ja kikherneistä yms saa ite tehtyä kaikkea herkullista.

Viime viikolla käytiin muuten myös Gáldarissa La cueva pintadassa. Gáldar on aikoinaan ollut saaren ensimmäinen pääkaupunki, ja sieltä on viime vuosisadan loppupuolella löytynyt kaivauksissa aito Guanche-kylä. Guanchet olivat siis saaren alkuperäiskansaa ennen espanjalaisten tuloa. Tuo esiin kaivettu guanche-kylä on siis esitteillä tuolla Cueva pintada museossa ja siellä oli myös videoita tehty miltä täällä näytti siihen aikaan, sekä video siitä, kun espanjalaiset valloittivat Kanarian saaret. Ehdottoman mielenkiintoinen kohde, jos joskus tulette saarelle käymään, ja vähääkään kiinnostaa saaren historia ja alkuperäisasukkaat. (http://www.cuevapintada.org/portal/home.cueva). Itse cueva pintada eli maalattu luola oli jonkinnäköinen rituaalihuone tai joku, missä oli siis seinät ja katto maalattu, ja sieltä oli löytynyt muumioita sun muita silloin kun se vahingossa löytyi.

Las Palmasin karnevaalit (http://www.lpacarnaval.com/) alkaa ylihuomenna tiistaina. Pitää kai heti aluksi mennä katsomaan mikä meininki, kun keskiviikkona kouluun tarvitsee mennä vasta iltapäivällä. Karnevaalialueella on paljon kaljakojuja, chiringuitoja, ja kojulla numero 15 kokoontuu kaikki Erasmukset, joten sinne suunta tiistai-iltana. Juomakulttuurihan täällä on kovin erilainen, paitsi Erasmusten, mutta se onkin asia erikseen :D Läheisessä Camaleon pubissa saa 5eurolla kolme cubataa eli tiukka+lantrinki tai litran kaljaa 3€lla, pidin sitä halpana kunnes perjantaina mentiin toiseen paikkaan, jossa naisille juomat oli klo 23:00-00:30 ilmaisia. Epäilin että siihen sisältyy joku juksu, mutta eipä tosiaan, sisään ei maksanut mitään, mitään maksullista ei tyrkytetty, vaan ilmaiseksi irtosivat niin kaljat kuin drinksutkin. Siellä kyllä varmasti tuon naisten happy hourin jälkeen hinnat on vähän kalliimpia, jollainhan tollainenkin ilmaisjakelu täytyy kattaa. Viereisessä baarissa oli sama tarjous Erasmuksille, mutta koska olin meidän porukasta ainoa joka on jo saanut paikallisen opiskelijakortin, mentiin siihen missä naisille tarjoiltiin ilmaiseksi. Ei varmaan tarvitsisi vastaavaa kokeilla suomessa, siellähän olisi sekasorto jos juomia tarjoiltaisiin ilmaiseksi.. ja baari menisi konkurssiin jos jakelisi useinkin puolitoista tuntia ilmaisia juomia.. Baarit myös menee kiinni paljon myöhemmin, lauantaiaamuna pääsin joskus seitsemän aikoihin kotiin.. enkä tiedä menikö ne edes silloin kiinni. Tai siis yökerhossahan silloin oltiin, varmaan ne baarit oli menneet jo neljän aikoihin kiinni.

Hirveästi ei suomen pakkasiin ole ikävä, mutta sauna olisi kieltämättä kiva!

No hay comentarios:

Publicar un comentario